Tasaisin väliajoin törmään asenteisiin, luuloihin ja oletuksiin, jotka jaksavat hämmästyttää joka kerta. Se, mikä on itselleni arkea, on jollekin toiselle täysin vierasta ja tuntematonta. Listaan tähän muutamia tyypillisiä harhoja, joita ihmisillä on toimittajien ammattikuntaa kohtaan.
Kolumni on yhden ihmisen mielipide. Se ei ole lehden tai median linja eikä sama asia kuin uutinen.
Muistan kesätoimittajauraltani tapauksen, jossa lehden lukija marssi toimitukseen sisään etsimään minua. Olin kirjoittanut kolumnin, jossa kritisoin paikallisten kirpputorien tasoa. Yhdelle se oli liikaa. Kuuntelin saarnaa, jossa minut haukuttiin. Olin väärältä paikkakunnalta ja niin nuori, että en voinut tietää mistään mitään. Silloin ymmärsin, että kaikille ei ole selvää, mikä on kolumnin tehtävä. Ymmärsin myös, että kirjoitus oli onnistunut – se herätti tunteita. Siihen on syynsä, miksi kolumnisteiksi pyydetään ihmisiä, joilla ei ole vaatimattomia mielipiteitä. Tyylilajiin kuuluu huumori, ironia ja kevyt henkseleiden paukuttelu. Kolumnissa oleellisinta on olla jostakin jotain mieltä, ei silittää lukijaa myötäkarvaan.
Lähtökohtaisesti sinulle ei makseta siitä, että annat haastattelun.
Kun taannoin etsin haastateltavaa alkoholiaiheiseen juttuun, osoittautui vaikeaksi löytää ihmistä, joka ei ole rahan perässä. Iltapäivälehtiaikoina törmäsin myös hyvin usein kysymykseen: "Saako tästä jotain rahaa?" Millaista journalismia se enää olisi, jos mediatalot maksaisivat haastateltaville jutuista? Toisin kuin kaupalliset blogitekstit tai esimerkiksi mainokset, journalismi perustuu riippumattomuuteen ja totuuteen. Seiskan juorupalkkiot ovat asia erikseen...Kannattaa silti muistaa, että etenkin sanomalehdistön kulta-aikaan, noin 30 vuotta sitten, monet sensaatiolehdet jopa lavastivat juttuja ja samalla synnyttivät uusia kohujulkkiksia.
Anonyymeja haastatteluja tehdään silloin, kun niihin on perusteltu syy.
Aina toisinaan vastaan tulee arkaluontoisia juttuja, joissa haastateltavan ei ole esimerkiksi oman turvallisuutensa vuoksi syytä esiintyä omalla nimellään ja kasvoillaan. Jos juttu kuitenkin käsittelee vaikkapa mansikoiden kilohintaa tai juhannussäätä, nimettömillä haastateltavilla ei tee mitään. Muutoinhan me toimittajat voisimme keksiä keksiä Pirkkoja, Matteja ja Taunoja juttuihin päästämme. Totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen kuuluu oleellisena osana ihmiset tarinoineen. Kasvot kiinnostavat ja tuovat jutun lähemmäksi lukijaa. Kokonaisuuden kannalta on yleensä aina parempi vaihtoehto saada juttuun ihminen, joka on valmis jakamaan tarinansa ilman kasvojen peittämistä ja nimen muuttamista. Jos sinua siis pyydetään katugallup-haastatteluun, valmistaudu siihen, että kommenttien lisäksi sinusta halutaan ottaa valokuva.
"Voisiko tämän lauseen muotoilla niin, että..."
Jutun kirjoittaa toimittaja, ei haastateltava.
Sinä et voi vaikuttaa siihen, millaisia adjektiiveja toimittaja käyttää. Toimittajan on tehtävä selväksi jo alkumetreillä, minkälaisessa asiayhteydessä haastateltavan kertomaa käytetään. Samalla on oleellista kertoa, onko kyseessä pelkkä taustahaastattelu vai haastattelu, joka päätyy juttuun asti. Haastateltavalla on oikeus tarkistaa lausumansa ennen tekstin julkaisua, mutta se ei tarkoita sitä, että hän saa päättää lopputuloksesta. Kuten Journalistin ohjeissa kerrotaan, journalistista päätösvaltaa ei saa luovuttaa toimituksen ulkopuolelle. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että asiavirheet korjataan, mutta muihin haastateltavan tekemiin muokkauksiin ei tarvitse suostua. Omia sanomisiaan ei voi vetää pois ilman erityisen painavaa syytä.
Haastateltavan on syytä muistaa, että jutun tekevä toimittaja ei välttämättä otsikoi tekstiään itse. Joskus huono otsikointi voi pilata hyvän jutun, ja lopputulos kismittää myös jutun tehnyttä toimittajaa.
Journalistin tehtävä ei ole mainostaa yritystäsi.
Isoihin toimituksiin saapuu päivittäin satoja sähköpostiviestejä ja tiedotteita. Älä ihmettele, jos firmasi kesäjuhlat eivät ylitä uutiskynnystä. Jos toimittaja ylimalkaan tekee juttua, johon yrityksesi liittyy, se ei ole mainos. Piilomainonta on Journalistin ohjeiden vastaista. Älä siis uhkaile, kiristä tai painosta toimittajaa, joka on vastuussa lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen – ei sinun firmallesi. Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut tehdään toimituksissa journalistisin perustein, ei kaupallisin. Sama pätee myös toisin päin. Toimittaja ei saa käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus tai ammattietiikan vaarantavia etuja. Myös lukijalle on tehtävä selväksi, onko kyseessä mainos vai journalistisen juttu.
"Joku kesätoimittaja on taas ollut asialla..."
Kesätoimittaja ei välttämättä ole noviisi.
Monesti kesätoimittajatittelin sijaan juttujen lopussa pitäisi lukea määräaikainen kesätyöntekijä. Media-alalle on koulutettu liikaa väkeä ja kilpailu paikoista on kovaa. Toimittajan ja valokuvaajan ammatit löytyvät listoilta, joihin on koottu ammatteja, joiden edustajista on ylitarjontaa. Se tarkoittaa sitä, että monesti hyvätkin tekijät jäävät työnhakurumbassa kakkoseksi. Silloin otetaan vastaan edes se muutaman kuukauden kesätyö, jos sellaista tarjotaan. Vaikka toimittajakunta on kirjavaa sakkia, suurimmalla osalla on alalle sekä koulutus että useamman vuoden työkokemus. Laajasta yleissivistyksestä ja kielitaidosta puhumattakaan...Kun seuraavan kerran olet lähettämässä toimittajalle vihaista palautetta, jossa haukut häntä vihervasemmistolaiseksi ryhävalaaksi, mieti vielä hetki.
Lähdesuoja turvaa selustasi.
Suomessa vallitsee sananvapaus. Lakiin vedoten toimittajalla on oikeus "olla ilmaisematta, kuka on antanut viestin sisältämät tiedot" ja velvollisuus pitää luottamuksellisia tietoja antaneen henkilöllisyys salassa, jos niin on lähteen kanssa sovittu. Idea on, että yhteiskunnallisia epäkohtia voi saattaa päivänvaloon ilman, että tietolähde paljastuu. Lisää aiheesta voit lukea pykälistä. Jos siis istut väkevän uutisen päällä, älä pelkää kertoa siitä eteenpäin. Tabut rikkoutuvat, kun niistä uskaltaa puhua. Siksi kannustan puuttumaan epäkohtiin, kun sellaisiin törmäät.
