19/10/2018

"Pummilla matkustamista, pullojen keräämistä ja yöunien menettämistä" – Vuosaaressa otettiin kantaa, mitä köyhyys on arjessa

Vuosaaren Mosaiikkitorilla järjestettiin YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17. lokakuuta tapahtuma, jonka pääkysymys kuului: "Miltä köyhyys näyttää Vuosaaressa?" Paikalla oli sekä vapaaehtoisia että diakoniatyöntekijöitä, joille sai purkaa sydäntään. Kahden tunnin aikana ilmaista hernekeittoa kävi maistamassa useampi taho lapsista senioreihin. Karkkien ja kahvittelun lomassa monet jättivät vastauksensa paperiin, jossa pyydettiin konkreettista näkemystä muun muassa siihen, mitä köyhyys tarkoittaa omassa arjessa. Vastaukset olivat karua luettavaa. "Pummilla matkustamista, pullojen keräämistä ja yöunien menettämistä", yhdessä paperissa kerrottiin. Toisessa jatkettiin: "Jos ei pysty elämään normaalia elämää, vaan joutuu tinkimään ruoasta ja lääkkeistä." Vastauksia yhdisti se, että niissä kiiteltiin kirkon ja Hurstin kaltaisia tahoja.  Moitteita puolestaan annettiin niin Arkadianmäen päättäjille kuin valtion virastojen hitaudelle ja byrokratialle.

Toimin tapahtumassa vapaaehtoisen kuvaajan roolissa, ja nämä ruudut syntyivät siltä reissulta. Toivon, että kuvat puhuvat puolestani.

Jaa, jos kolahti:
Haluatko uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin? Liity tilaajien joukkoon!
Loading
Kennelliitto palkitsi kasvattajan, joka tuottaa maailmaan sairaina syntyviä koiranpentuja

Mopsikasvattaja Nina Suorsa palkittiin tammikuussa Kennelliiton Vuolasvirta-palkinnolla, joka on kuin tuulahdus menneisyydestä. Tiedätkö, miltä mopsista tuntuu vetää henkeä ennen sierainten avarrusleikkausta? Toisin kuin normaalikuonoiset koirat, monet brakykefaaliset eli lyhytkuonoiset koirat eivät yritä päästä leikkauksen jälkeen hengitysputkesta eroon. Päinvastoin, ne viihtyvät putki suussa. Silloin nämä koirat saavat elämänsä ensimmäistä kertaa kunnolla happea. Jos haluat demonstroida mopsin […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää
Koirista Itä-Helsinkiin – Tällainen oli yrittäjän vuoteni 2023

Palttiarallaa vuosi sitten julkaisin Koira haudattuna -projektistani maistiaiskuvia, joiden myötä käynnistyi loputtomalta tuntuva lumipalloefekti. Pallo vyöryy edelleen hitaasti eteenpäin ja kasvaa kerros kerrokselta suuremmaksi. Se tarkoittaa muutosta. Jos kuluneelle vuodelle pitäisi antaa nimi, se olisi Hundkarusellen. Vaikka kuluneet 356 päivää ovat sisältäneet lukuisia epämukavia hetkiä, en vaihtaisi tätä vyyhtiä pois. En jättäisi kuvaamatta niitä kuvia, […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää
Koira haudattuna -podcast etsii mainostajia kolmannelle kaudelle, haluatko mukaan?

Wuh, huh! Etsin mainostajia Suomen kuunnelluimmalle koirapodcastille. Haluatko lisätä yrityksesi tunnettuutta koiraihmisten keskuudessa tai kertoa uudesta tuotteesta podcastin kuuntelijoille? Lue lisää, mistä oikein on kyse. Koira haudattuna on koiramaailman epäkohtiin keskittyvä podcast, jonka toimittamisen aloitin tämän vuoden tammikuussa. Podcast syntyi eräänlaisena sivutuotteena samaa nimeä kantavalle apurahaprojektille, jonka lopputulos julkaistiin kesällä osoitteessa www.koirahaudattuna.fi Ensimmäiset Koira haudattuna […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää

Ota yhteyttä