Espoolaiselta kirpputorilta löytyi harvinainen Nylon Beat -farkkutakki

River Islandin karkkimekko sopii kuvauskäyttöön täydellisesti. Kuva: Jenna Lehtonen

Onko Espoossa kirpputoreja? Missä siellä ne ovat? Ovatko ne hyviä? Pyöritin kysymyksiä viikon ajan päässäni ihan onnenpyöränä, mutta sitten päätin toimia. Lauri, voisitko mitenkään ajeluttaa minua Matinkylään”, kysyin epäröiden. Rosvosektori, hän varmaan ajatteli. Sain kuitenkin kyytini.

Olen saanut toimeksiannon löytää nuorelle Frans-pojalle vaatteita, joten keltainen sadetakki oli perusteltu ostos. Kuva: Jenna Lehtonen

Valikoin kohteeksemme Satukuja 3:ssa sijaitsevan Ankkurinappi -nimisen kirpputorin, joka oli itselleni entuudestaan täysin tuntematon paikka. Heti vaellukseni alkumetreillä tiesin, että täältä en tule poistumaan tyhjin käsin.

Fransille löytyi myös Everestin toppatakki, joka oli myyjän mukaan likainen, mutta minun silmissäni uudenveroinen. Kuva: Jenna Lehtonen

Löysin ensimmäisten pöytien ääreltä takin, jota en kerta kaikkiaan kyennyt jättämään paikalleen. Wranglerin upouuden farkkutakin selässä oli violetti logo, jonka jokainen 90-luvulla elänyt suomalainen muistaa. Ympyrän sisällä luki Nylon Beat.

Mainos
Tämä Marks & Spencerin takki maksoi viisi euroa.  Kuva: Jenna Lehtonen

Hyvä lapsuuden ystäväni kuunteli Nylon Beatia isosiskonsa kanssa niin usein, että minäkään en Satasen lainalta voinut välttyä. Osaan edelleen Teflonlovet ja Naparenkaat ulkoa.

Kiertelin hiljattain vaatekaupoissa kuolaamassa pastellisävyisiä yläosia, joten tämä vintage-paita oli ajankohtainen vaatekaapin piristys. Kuva: Jenna Lehtonen

Vaikka näin, että takki oli aivan liian iso sekä itselleni että Laurille, halusin poimia sen talteen.

Tällaista farkkutakkia ei tule kaupungilla ihan heti vastaan. Kuva: Jenna Lehtonen

XXL-kokoa olevan rotsin rintamuksessa koreilee MTV3:n logo, joten myyjä lienee saanut takin aikoinaan töidensä puolesta. Jos siellä ruudun toisella puolella on joku, joka tietää tämän takin tarinan paremmin, ilmiannathan itsesi oitis! Kansa haluaa tietää totuuden (tai minä ainakin).

Takki löysi sittemmin uuden kodin. Kuva: Jenna Lehtonen
Saa jakaa

Liity sisäpiiriin

Tilaa ilmoitus uusista blogiteksteistä sähköpostiisi!