Kannattaako perinteinen kirppismyynti 2020-luvulla? 10 syytä siirtää kaupankäynti verkkoon

Myyjiä oli paikalla enemmän kuin ostajia.

Vanhan liiton kirppismyynti on siirtynyt digitaaliseksi. Aikaiset aamuherätykset eivät enää kannata samalla tavalla kuin vielä 20 vuotta sitten.

Herätyskello soi kuudelta. Kurvasimme Helsingin jäähallin kirpputorin pihaan kaksi tuntia myöhemmin. Odotukset olivat korkealla, vaikka viimeisten vuosien aikana en ole tienannut yhdelläkään live-kirpputorilla mairittelevia summia. Kauas on tultu päivistä, jolloin Vallilan Valtterin kirpputorilta poistuttiin taskut täynnä seteleitä. Jo parin ensimmäisen tunnin aikana selvisi, että Ikea-kassit tulevat täyttymään pois lähtiessä. Niin myös kävi.

Ihmiset eivät ole valmiita maksamaan oikein mistään. Ostajan näkökulmasta jäähallin kirppis on edelleen unelmakeidas. Sieltä löytää naurettavan edullisesti korviksista urheiluvaatteisiin kaikkea, mitä vain keksii tarvita. Myyjän rooli on ankeampi. Me saimme myytyä lähes kaikki isäni cd-levyt, mutta vaatteet eivät liiemmin kiinnostaneet ketään. Kirpputoreille tullaan katselemaan, tinkimään ja haahuilemaan. Trokarit tekevät rundinsa jo siinä vaiheessa, kun vasta laitat tuotteita esille. Myöhemmin on yhtä hiljaista kuin ala-asteen myyjäisissä. Tulee ikävä itsepalvelukirppareita.

Mainos

Tämän reissun jälkeen on pakko todeta, että ei ole mitään järkeä heittää tuntikausia päivästään hukkaan. Helpommalla pääsee, kun laittaa parhaimmat tuotteet myyntiin verkkoon ja lahjoittaa huonoimmat kierrätykseen. Riippuen siitä, mitä myyt, digitaalisia kauppapaikkoja on tarjolla jokaiseen makuun. Itse suosin Tori.fi:tä, Zadaa:ta ja Facebookin kierrätysryhmiä. Lopuksi vielä pari vinkkiä, miksi myynti kannattaa siirtää verkkoon.

1. Sinun ei tarvitse raahautua kodistasi minnekään.

2. Ostajakunta on potentiaalisesti laajempi.

3. Tienaat todennäköisesti enemmän.

4. Tinkijöiden määrä tippuu.

5. Voit myydä milloin tahansa, missä tahansa, eikä sinun tarvitse herätä kukonlaulun aikaan.

6. Saat halutessasi myydä täysin anonyymisti.

7. Myynti nopeutuu.

8. Voit kohdentaa myyntisi ja valita, missä myyt ja kenelle.

9. Näet vähemmän vaivaa.

10. Pysyt mukana nykyajassa.

Saa jakaa

Liity sisäpiiriin

Tilaa ilmoitus uusista blogiteksteistä sähköpostiisi!